Hortoilua hortoilun sijaan

Talvi on mennyt hortoilessa metsissä, rannoilla ja milloin missäkin. Mutta kevään tullen odotus alkaa. Joka päivä lenkillä hiivitään metsän reunoja, puiden tyviä ja risukoita. Silmät etsii ja etsii, kunnes eka on bongattu!

Poimulehden piparireunaiset suppulehdet

Mesiangervon lehdet pienenä kauniin punaisia

Valkoapilan lehtiä

Koivu hiirenkorvalla kohta

Pienet lehdet on noussut kulottuneiden heinien ja tippuneiden lehtien seasta. Pienen pienet villiyrtit puskevat sinnillä esiin. Ensiksi koiranputki, sitten nokkoset, maitohorsmat ja mesiangervo. Kohta joka paikasta löytyy taimia; vuohenputkia, voikukkaa ja puiden oksissa pihjalan versoja. Kori täyttyy mukavasti.

Pienet taimet myös kasvavat kohisten, kun pohjoistakin lämpö hellii. Liikuttua tulee ihan huomaamatta, kun poimii pieniä alkuja.

Nyt Hortoillaan isolla Hoolla!

Puhutaan pää asiasta

Tämä aika on paras ajankohta puhua pää asiasta. Kyllä, äskeinen ei ollut kirjoitusvirhe, vaan keväthankien aikana on mahdollista helposti polttaa naama. Tai ainakin hankkia huvittavat rusketusrajat. Pipo ja aurinkolasit combo saa naaman näyttämään helposti pesukarhulta ja otsaa saattaa koristaa keskellä menevä raja. Ja sitä ei saakaan sitten helposti pois... Trust me, I know what I´m talking. Paras tapa välttää tämä, on pitää pipo syvällä päässä, aina kulmakarvojen tasolla asti. Tai nostaa pipo otsan edestä kokonaan pois.

Viikon aikana on ollut paljon mahdollisuuksia nauttia auringosta. Tässä minun viikkoni, tervetuloa seuraamaan sitä.

Keskiviikkona ja torstaina olimme Hailuodossa. Ensin tarkastamassa maastoja ja sitten toisena päivänä yhdessä ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa tutustumassa Hailuotoon. Mahtava, mutta tuulinen keli. Paras ilma kylmettymiseen, nestehukkaan ja naaman polttamiseen. Tuuli ja lumi voimistaa auringon tehoa.

Hailuodon Pöllän  niemessä kävelemässä

Perjantai meni koulussa, mutta lauantaina reippailtiin ja earth hour vietettiin nuotion loimussa.

Hietasaaren rannalla oli luonnon muovaama jäälaavu. Mainio paikka auringosta nauttimiseen.

Oli myös mahtava kuutamo. Se valaisi maan vaikka ei ollutkaan vielä täysikuu.

kuutamo valaisi tienoon tehokkaasti.

earth hour meni pelkällä nuotion ja kuun valolla.

Valotaidetta kytevällä tikulla.

Sunnuntaina olimme pilkkimissä. Minun kohdalla pilkkiminen on enemmän luonnosta nauttimista vaikka tällä kertaa tuli pari kalaakin.

Kairaa tyvär, kairaa!

Ja sitten odotellaan...

Minun tapa pilkkiä.

Oikeiden pilkkijöiden tapa.

saalistakin tuli: ahvenainen.

Maanataina minulla oli asiakasretki vedettävänä ja sekin vietiin läpi mahtavassa säässä! Talviluonnin ihmeitä nähtiin ja sen kauneus hämmästyttää joka kerta.

kokoontumispaikalla

Kaunista pitsiä muodostunut. Alla vapaa vesi ja pitsi muodostunut sen yläpuolelle. Väliä pitsillä ja vedellä on noin 20 senttiä eli ohut pitsi on tyhjän päällä.

Puro oli kaunis vaikka koskikaraa tällä kertaa ei nähtykkään.

Tiistaina ulkoilu jäi vähän kouluhommien alle, mutta illalla taivaalla nähtii harvinainen ilmiö: täysikuun halo, jonka sivut olivat sateenkaaren värisiä. Kuvat ovat välttäviä, koska sain kameran käsiin vasta ilmiön jo hiipuessa. Eikä tästä johtuen kuvauspaikkakaan ollut paras, mutta kyllä niistä saa edes pienen käsityksen ilmiöstä.

reunus sateenkaaren väreissä.

Kameran etsimeen mahtui vain toinen puoli halosta.

Viikon sisään on siis mahtunut monta tilaisuutta polttaa naama tai saada hassut rusketusrajat. Vielä olen onnistunut nämä välttämään, mutta totutusti, jossain vaiheessa rajat tulee kuitenkin... Viimeistään kesällä lippalakista.

Tervemenoa kokeilemaan onnea! Pidetään pää asia mielessä.

Luonto yllättää aina vol.2

On ollut mielenkiintoinen alkuviikko. Maanataina päätimme cityretkeillä ja suuntasimme auton Hietasaareen ja sen nuotiopaikalle. Ilma oli mitä mainioin ja nähtävää tarjoili merellinen maisema ja luminen metsä. Ahtojää oli muodostanut täydellisen auringonottopaikan. Nautiskelin pikku annoksen D-vitamiinia siinä.

Kollaasi viikon sisältä eri kohteista; Pahalampi, Hietasaari ja Kalimeenlampi.

Tiistaina tarjoiltiin taasen poniterapiaa Hintan koululla "Lunta lapioon"-tapahtumassa. Poniherra Topi oli ensimmäistä kertaa työponina elantoa tienaamassa. Se osoitti olevansa erinomainen poni, taas kerran. Hillitysti se otti vastaan pikku ihmisten rapsutukset ja tomerasti veti koko tapahtuman ajan heitä kärryissä.

Keskiviikkona kävimme koko perheen voimin kaupunkipuistokävelyllä. Kuusisaaressa saimme ihmetellä outoa tapahtumasarjaa.

Ensiksi huomasimme jälkiä lumessa. Siinä oli jokin liikkunut pikkutassuilla hangella, kunnes yläilmoista oli hyökätty! Siitä todisteena siiven iskujen jälkiä hangella. Siihen päättyi myös tassutuksen jäljet...

Jatkoimme matkaa ja kohta huomasimme variksen kantavan jotain puuhun. Lähempi tarkastelu osoitti kantamuksen olevan lumikko, koko valkea pieni näätäeläin. Silloin yhdistimme juuri katselemamme jäljet, nyt tapahtuvaan ruokailuun. Siinä me tuijotimme ihmeissämme, voiko varis todella metsästää lumikon?

Varis ei kauan saanut saalistaa yksin syödä. Kohta lajitovereita oli kärkyllä ja saalis vaihtoi monta kertaa omistajaa hurjan hippasilla olon päätteeksi.

Niin se vaan on, se yllättää aina. Se luonto.

Luonto yllättää aina

Luonnossa, kun liikkuu, pääsee lähelle sen isoja ja pieniä ihmeitä. Joka kerta luonto pääsee yllättämään. Välillä isosti ja välillä pienesti. Monesti pienet ihmeet ovat niitä parhaita!

Eilen tallilla puuhatessani pääsin tarkkailemaan kärpän touhuja. Tämä valkoinen pikku peto, mustalla hännänpäällä, on kaunis ja harvoin nähty. Ainakin itsellä silmästä silmään. Lumessa sen pikku hyppyjälkiä näkee, mutta itse eläin pysyy piilossa tai vilahtaa silmäkulmassa.

Nytkin se oli sen verran nopea ja itse ihmetyksestä soikeana, että kuvaa ei tästä kohtaamisesta ole.

Onni on tallikärppä :) Pysyy hiirikanta kurissa.

Menkää ihmettelemään talvista luontoa.

Poniherra ja minä eräänä tammikuun aamuna ihailemassa auringonnousua.

Perinteinen ystävänpäivä laavulla

Vietimme toistamiseen ystävänpäivää laavulla. Siinä yhdistyy paljon mitä rakastan; ajanvietto mieheni kanssa, puuhastelu koiran kanssa, eräily, luonto ja tuli sekä retkieväät. Tänä vuonna ei tosin aurinko paistanut, mutta se ei haittaa. Pääasia on luonnossaolo.

pientä luksusta ja hempeilyä voi harjoittaa myös eräolosuhteissa.

Kuuntelimme hömötiaisen laulua, korpin raa'untaa ja hiljaisuutta. Ei edes kaukaista kaikua moottorista, vain tulen napsunta ja koiran tassuttelu lumessa. Mieli lepää.

lauhat kelit tehneet jäätaidetta laavun katon reunaan

Lunta oli vähemmän kuin viikko sitten ja suokin antoi vettä hangesta läpi. Kuivin sukin kuitenkin selvittiin, koska meillä oli uudet päheät vaelluskengät. Modernia niissä on vaijerinyöritys, jota kiristetään "nupilla". Ei ole narunpäitä mitkä jää kiinni ja on nopeat sitoa sekä avata. Saa nähdä kuinka pitkä ikäinen mekanismi on, valmistaja lupaa elinikäisen takuun!

talvinen suo on rauhallinen 

ystävällinen ele, seuraaville valmiiksi pilkotut puut ja sytykkeet <3

Aikamme laavulla oleskeltua mieheni teki vielä seuraaville valmiiksi nuotiopuut. Pieni ystävällinen ele kanssa eräilijälle.

Hyvää ystävänpäivää!

Talvinen metsä kutsuu

Taas on liian pitkä aika viimeisestä päivityksestä. Pahoitteluni siitä ja vetoankin joulukiireisiin. Nyt on vuosi vaihtunut. Tammikuun lopulla oli todella kireitä pakkasia ja nyt helmikuussa tuli vihdoin kunnolla lunta ja asteetkin ovat inhimillisempiä. Sain jopa potkukelkan kesäteloilta käyttöön!

oma kelkkaparkki

Helmikuun ensimmäisenä päivänä aurinko paistoin oikein kunnolla ja kävimme tulistelemassa koiran kanssa Parsiaismaan laavulla ja samalla tuli tehtyä eka lumikenkälenkki.

Parsiaismaan laavun puuvaja

Tämän johdosta päätin lähteä seuraavana päivänä kokeilemaan pakkasilla puhdetöinä tehtyä vetopulkkaa. Lumikengät, pulkka, aisat, reppu ja koira autoon ja nokka kohti Ylikiiminkiä ja ajatuksena katsastaa reitti Kalimeenlammelle.

vetopulkka itsesuunniteltuna ja tehtynä ajatuksena sopivuus ihmisen ja koiran vetomäksi

Aamu valkeni rankassa lumisateessa, mutta se ei meidän menoa haitannut. Varusteet päälle ja metsään! Lumi leijaili jättimäisinä hiutaleina alas ja metsä oli ihanan hiljainen. Ja niin kaunis uudessa lumipeitteessään.

aamu ei ole vielä sarastanut

laavulla

 Matkaa autolta laavulle kertyi 2,3 kilometriä. Polkua oli kuljettu sen verran, että jopa ilman lumikenkiä olisi perille päässyt vielä. Pulkka toimi hyvin, tosin keikkui välillä kumpuilevassa maastossa nyrin. Tosin ne ei ollut suunnitteluvirhe, vaan ajurin mokia... Paluumatkalla osasi jo paremmin ohjata pulkkaa, ettei nurin menoa tullut kuin kaksi. Tippuminen pitkoksilta oli syy molemmilla kerroilla. Kerrotaan nyt vielä, että pulkan tippuminen, ei ajurin.

Niin hyvä mieli tulee ulkoilusta ja luonnossa olosta

terapoivaa tulta. sitä vosi katsoa loputtomasti ja se haju!

makkaravahti

Koira kuulostelee ja kohta (klo 10:01) kuului kova pamaus kuin ukkonen tai maanjäristys

 Hiillosta odottaessa, koira rupesi kuulostelemaan jotain ja kohta kuuluikin iso kumea jyminä. Ääni oli kuin ukkonen tai maanjäristys. Se kuului vain kerran ja sitten oli taas hiljaista. Kotiin päästyäni tein varmuudeksi asiasta seismologian laitokselle havaintoilmoituksen. Saapa ainakin tietää oliko se järistys vai ei.

Mikä retki se olisi, jos ei eväitä syödä?

 Hiilloksella paistettiin makkarat ja join omatekemää mustaherukka-mesiangervomehua. Sitten paluumatka kutsui. Palatessa koirakin pääsi vetojuhdaksi ja yhtä hyvin toimi pulkka koirallakin. Myös koira toimi veturina hyvin vaikka oli sen eka kerta pulkan edessä, toki potkukelkkailtu ollaan yhdessä. Mutta siinä minä avustan ja paljon!

"lanattua" reittiä

loppumatkasta pääsi koirakin vetojuhdaksi

Lopuksi vielä fiilistelyvideo. Saa pienen käsityksen tulen lumoavasta voimasta.

Kyllä talvinen metsä on ihana paikka. Sinne vaan nauttimaan!

Valoa harmauteen

Tänään oli hyvä päivä! Heti aamusta sylin täydeltä turpaterapiaa, illasta metsään koiratreeneihin, jotka huipentui mahtavaan meteoriitin lentoon ja tuhoon.

Aamulla kävimme pikkuponien kanssa kävelemässä auringonnousun aikaan. Tällä kertaa kaikki oli omin jaloin, koska oli niin liukasta, ettei viitsinyt kärryjä laittaa ponien perään.

kuva: Päivi Varjus

Illasta vietimme treeniporukan kanssa reilu neljä tuntia pimeässä metsässä. Itsestä on mukavaa, että harrastukset ovat ulkoilmassa, mutta sivullisista se voi tuntua hullun hommalta. 

Pimeydestä johtuen näimme myös huikean tulipallon eli meteoriitin tuhon ilmakehässä. Palosuihku oli pitkä ja kesti todella kauan, siis normaaliin tähdenlehtoon verrattuna. Siitä huolimatta kuvaa siitä ei ole. Tyydyin vain ihastelemaan sitä.